Vuonna 2015 minusta tuli työvoimapoliittinen häirikkö irtisanoutuessani vakituisesta työsuhteesta. Jättäydyin siis työttömäksi työnhakijaksi ensimmäistä kertaa elämässäni. Uutta työpaikkaa ei ollut tiedossa, jos edes suunnitelmissa. Heittäydyin niin tyhjän päälle kuin ihminen vain voi heittäytyä. Lähipiirini piti minua seinähulluna, mutta olin päätökseni tehnyt. Kävellessäni vihoviimeistä kertaa toimiston ovesta ulos päässäni soi Tom Pettyn Free Fallin’ ja kasvoilleni levisi mairea hymy. Ensimmäistä kertaa työurallani halusin tehdä asioita puhtaasti itseni vuoksi. Jotta jälleen hymyilisin ja nukkuisin yöni hyvin.
Työvoimaviranomaiset rankaisevat työttömyystilastoja lihottavaa hedonistikusipäätä kolmen kuukauden karenssilla.
Tyhjän päälle heittäytyjä joutuu kärsimään anarkismistaan muun muassa siten, että työvoimaviranomaiset rankaisevat työttömyystilastoja lihottavaa hedonistikusipäätä kolmen kuukauden karenssilla. Kun ansiosidonnaista ei tipu, raha voi siis olla tiukassa. Silti moni on valmis tuon ajan kituuttamaan onnellisena siitä, että on vihdoin pystynyt tekemään vaikean päätöksen irtisanoutua.
Usein irtisanoutumista edeltää kuukausia, jopa vuosia, kestävä jahkailu. Jahkailija onkin usein lojaalimpi työnantajaa kuin itseään kohtaan. Toisaalta olen jälkikäteen oivaltanut, että lojaaleinta työnantajaani kohtaan olisi ollut irtisanoutua heti, kun kipinä työhön hiipui. Siis jo edellisenä vuonna. Harha omasta korvaamattomuudesta oli kuitenkin liian suuri.
Tietysti suositeltavaa on etsiä ratkaisua haastavaan tilanteeseen työpaikan sisällä, mutta jos se tie on kuljettu loppuun, kannattaa nostaa kylmästi kytkintä. Sillä vaihtoehdot ovat usein vielä huonommat, pahimmillaan vakava loppuun palaminen. Vain sinä voit pitää huolta hyvinvoinnistasi. Siksi päätös on yksin sinun.
Toisinaan työnantajan ja työntekijän tiet vain eroavat kuin kahden entisen rakastavaisen, eikä siihen välttämättä tarvitse liittyä sen suurempaa dramatiikkaa.
Haluan kuitenkin korostaa, että jokaisessa työssä on omat vaikeutensa. Ei siitäkään mitään tulisi, jos ratkaisu jokaiseen vastoinkäymiseen olisi lopputilin ottaminen. Paljon on kiinni myös työntekijästä itsestään, eikä säännöllinen peiliin katsominen olekaan pahitteeksi.
Toisinaan työnantajan ja työntekijän tiet vain eroavat kuin entisten rakastavaisten, eikä siihen välttämättä tarvitse liittyä sen suurempaa dramatiikkaa. Näin kävin minun kohdallani. En kadu mitään, enkä ole kenellekään katkera. Aikuisuutta on se, että osaa erota ystävinä.
(Artikkeli jatkuun kuvan alapuolella.)
Minua fiksummat ihmiset irtisanoutuvat tietenkin vasta löydettyään uuden työpaikan, mutta joskus voi käydä niin, ettei mieluisaa työpaikkaa vain ole tarjolla järkevässä aikaikkunassa. Silloin vaihtoehtona on kärvistellä – jopa kärsiä – nykyisessä työssä tai ottaa loikka tuntemattomaan luottaen siihen, että asioilla on lopulta tapana järjestyä. Jokaisella on oikeus tavoitella suurinta unelmaansa ja olla välittämättä muiden lannistavista mielipiteistä. Pahinta on kyynistyä ja hyväksyä kohtalonsa.
Jos asennoidumme niin, että irtisanoutumisen jälkeen vääjäämätön kohtalomme on jäädä pitkäaikaistyöttömäksi, tulemme huomaamattamme luoneeksi itseään toteuttavan profetian.
Arvatenkin moni lukija pitää minua hyväosaisena pellenä, jonka on helppoa diivailla internetissä näennäisellä anarkismillaan. Näin varmasti onkin, en kiellä sitä. Silti haluan kannustaa sinua, tämän kolumnin lukijaa, pistämään oman hyvinvointisi etusijalle myös työelämässä. Yhtä paljon haluan kääntää huomiosi työsuhteen päättymiseen liittyvistä riskeistä sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Jos asennoidumme niin, että irtisanoutumisen jälkeen vääjäämätön kohtalomme on jäädä pitkäaikaistyöttömäksi, tulemme huomaamattamme luoneeksi itseään toteuttavan profetian.
Kun työsuhteen päättymisen jälkeen pysähtyy hetkeksi tutkailemaan ympäröivää maailmaa ja omaa sisintään, työelämän tarjoamat mahdollisuudet saattavat levittäytyä eteemme aiempaa rikkaampina. Jos myyntimiehen hommat ovat olleet pakkopullaa jo vuosia, miksi en kouluttautuisi vaikkapa lapsuuden haaveammattiin, puusepäksi? Entä jos vain olisin hetken, tekemättä yhtään mitään? Se voi auttaa minua jäsentämään ajatuksiani ja kirkastamaan vision siitä, mitä haluan tehdä seuraavaksi.
Työelämän hektisyydessä syvälliselle pohdinnalle on liian vähän aikaa. Siksi meistä tuleekin liian usein pakonomaisia suorittajia, joiden elämäntehtävä on saada asuntolaina maksettua ennen eläkkeelle jäämistä.
Joskus vain oravanpyörästä pois hyppääminen avaa silmämme.
Kesälomalla olisi oivallinen mahdollisuus pysähtyä, mutta jatkamme suorittamista myös silloin täyttämällä kalenterimme mitä erilaisimmilla aktiviteeteilla. Tekemättömyys ja “ajan hukkaaminen” stressaavat nykyihmistä suuresti.
Joskus vain oravanpyörästä pois hyppääminen avaa silmämme. Se on samalla pelottavaa ja äärimmäisen kiehtovaa. Oletko koskaan miettinyt, mitä yksittäinen päätös, vaikkapa irtisanoutuminen, voi merkitä loppuelämäsi kannalta? Minä pohdin asiaa sitä enemmän, mitä vanhemmaksi tulen.
Kolumni on hyvä päättää Helen Kellerin sanoihin:
”Kun yksi onnen ovi sulkeutuu, toinen aukeaa. Me vain tuijotamme niin kauan sulkeutuvaa, ettemme näe sitä toista, joka on meille auennut.”
Saatat olla kiinnostunut myös seuraavista artikkeleista:
Työnhakija, nämä viisi tekijää vaikuttavat eniten rekrytointipäätökseen
Työttömiin suhtautuminen kielii epäterveestä ihmiskäsityksestä