Se, jonka pokka pitää parhaiten, saattaa hävitä pelin työelämässä, kirjoittaa psykoterapeutti, sosiaalipsykologi Emilia Kujala kolumnissaan.
Kun kymmenen vuotta sitten aloittelin uraani julkisena puhujana ja kouluttajana, yritin lunastaa paikkaani piiloutumalla asiantuntijaroolin taakse. Akateemisena ihmisenä täytin esitykseni tiedefaktoilla, lähdeviitteillä ja hienoilla käsitteillä. Kaiketi kuvittelin niiden luovan uskottavuutta. Huomasin kuitenkin pian, että yleisö ei lämmennyt.
Kerran, hieman vahingossa, tulin näyttäneeksi itsestäni herkkyyttä ja haavoittuvuutta paljastamalla henkilökohtaisen siteeni aiheeseen, josta puhuin. Tuntui kuin muuri minun ja yleisön väliltä olisi murtunut.
Ymmärsin, että tässä on tapahtumassa jotain tärkeää. Faktat jättävät ihmiset lopulta kylmiksi. Tunteet sen sijaan jättävät parhaimmillaan lähtemättömän muistijäljen.
Kun puhe empatian merkityksestä työelämässä on lisääntynyt, jotkut ovat kiirehtineet kuuluttamaan, ettei empatia sovi varsinkaan bisnekseen.
Olen ollut huomaavinani työelämässä uuden trendin. Arvaatko esimerkkien perusteella, mikä se on?
“Empatian voiman ymmärtävät organisaatiot menestyvät kovenevassa kilpailussa.”
“Opettele empatiaa itseäsi kohtaan, niin et uuvu työelämässä.”
“Hyvä johtaja on empaattinen.”
Empatialla viitataan kokoelmaan opittavissa olevia taitoja. Näitä ovat
- kyky suhtautua ajatteluun uteliaasti ja kyky ymmärtää, että ajatukset voivat olla puutteellisia tai virheellisiä (kognitiivinen empatia)
- kyky tunnistaa, säädellä ja ilmaista tunteita rakentavalla tavalla (tunnetaidot, affektiivinen empatia)
- ystävällinen ja myötätuntoinen toiminta toisia ja itseä kohtaan
Kun puhe empatian merkityksestä työelämässä on lisääntynyt, jotkut ovat kiirehtineet kuuluttamaan, ettei empatia sovi kaikkialle, varsinkaan bisnekseen. Esimerkiksi valtiovarainministeri Riikka Purra totesi taannoin Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei empatia kuulu eduskuntaan. Tämä on hyvä esimerkki tavasta, jolla niin sanottuihin pehmeisiin arvoihin saatetaan edelleen suhtautua työelämässä, jonka pitäisi olla järjen, eikä tunteen temmellyskenttä.
Olisi käsittämätöntä, että monien kuormittavaksi kokema työelämä voisi olla jotenkin tunteista erillinen saareke.
Empatian ja muun tunnehömpötyksen epäilijöille tiedoksi, että tunteet eivät ole valintakysymyksiä. Niitä ei voi kytkeä pois päältä esimerkiksi työpäivän ajaksi, eikä niitä voi sulkea ulos päätöksenteosta. Niin kauan kuin työtä tekevät ihmiset, eivätkä robotit, myös tunteilla on iso rooli työelämässä.
Erityisesti stressin tiedetään voimistavan tunteiden merkitystä ihmisen toiminnanohjauksessa. Tätä taustaa vasten olisi käsittämätöntä, että monien ainakin ajoittain kuormittavaksi kokema työelämä voisi olla jotenkin tunteista erillinen saareke.
Saattaa toki olla, että “tunteilu ei kuulu työelämään” -tyyppisillä kommenteilla yritetään viitata toiseen ilmiöön: tunteiden kokeminen ja niiden ilmaiseminen ovat kaksi eri asiaa.
Suomalaisessa työelämässä on siis kenties suotavaa tuntea, mutta mielellään pitää tunteet itsellään ja käsitellä ne yksityisesti, omassa rauhassa. Jos tunteet tuottavat liikaa päänvaivaa, on syytä kutsua apuun työnohjaaja, terapeutti tai valmentaja ja hoitaa asia pois päiväjärjestyksestä – mielellään suljettujen ovien takana vapaa-ajalla.
Äkkiseltään tunneilmaisun loistaminen poissaolollaan töissä voi tuntua hyvältä asialta. Olisihan se kamalan raskasta, jos joutuisi töissäkin kestämään samaa tunnemyrskyä, mitä kotona – ainakin, jos on pieniä lapsia! Paljon puhutun empatian kannalta tässä kuitenkin piilee iso ongelma: Tunteita ei voi tukahduttaa selektiivisesti. Kun tukahduttaa työpäivän ajaksi ei-toivotut tunteet, tukahduttaa todennäköisesti myös jotain muuta tärkeää.
Pokerinaama kitkee pahimmillaan sekä empatian että psykologisen turvallisuuden.
Psykoterapiakouluttajani Thomas Lynch tutkimusryhmineen on tutkinut niin sanotun pokerinaaman vaikutusta sosiaalisissa suhteissa. Toisin kuin meille on ehkä opetettu, sosiaalista peliä ei voita se, jonka pokka pitää tiukimmin, vaan se, jonka tunneilmaisu on läpinäkyvää.
Sosiaalisina laumaeläiminä tarkkailemme toisten ihmisten kasvojen ilmeitä, ja teemme niiden perusteella johtopäätöksiä yhteenkuuluvuudesta jopa alle viidessäkymmenessä millisekunnissa. Päättelemme hyvin nopeasti, onko toinen meille uhka vai mahdollisuus, ja onko tilanne turvallinen.
Kasvonilmeiden tiedonkäsittelyssä on myös kiintoisa vinouma: Neutraalit kasvonilmeet, siis se kuuluisa pokerinaama, tulkitaan tyypillisemmin uhaksi kuin mahdollisuudeksi. Asiallisuuteen, neutraaliuteen ja niukkaan tunneilmaisuun sisältyy siis aina sosiaalinen riski: sillä saatetaan luoda turvattomuutta.
Trendikkään empatian lisäksi olet kenties kuullut psykologisesta turvallisuudesta. Se on nykyään jahdattujen innovaatioiden, uuden oppimisen ja luovan ongelmanratkaisun elinehto. Pokerinaama kitkee pahimmillaan sekä empatian että psykologisen turvallisuuden.
Turvattomuuden kokemus taas voimistaa ihmisen kokemaa stressiä ja johtaa pahimmillaan ongelmiin esimerkiksi päätöksenteossa ja palautumisessa. Tätä sopii miettiä, kun suunnittelee joukkueensa pelistrategiaa ja askelmerkkejä tulevalle vuodelle.
Lue myös:
The post Psykologi Emilia Kujala kritisoi yleistä tapaa suomalaisilla työpaikoilla – pokerinaama kitkee empatian: ”Johtaa ongelmiin” appeared first on Duunitori.