Pitkään alalla ollut maataloustyöntekijä pitää puolustuspuheen suomalaisen talonpojan puolesta.
Ongelmatyöpaikkoja löytyy joka alalta, mutta viime vuosina maatalousalat ovat saaneet kyseenalaista mainetta, että niillä esiintyy keskimääräistä enemmän hankalia työpaikkoja.
Tämä artikkeli on julkaistu Puuliiton Särmä-lehdessä 4/2015. Artikkelin on kirjoittanut Mira Tenhunen.
Maatalousalalla on kuitenkin myös hyviä työpaikkoja ja hyviä työnantajia, sanovat jo vuosia alan töitä tehneet puuliittolaiset.
Ikaalisella maatalousyhtymä Kuortin maitotilalla 15 vuotta työskennellyt maataloustyöntekijä Iiris Laurikka on pahoillaan, että maatalousalaa leimaavat monissa puheissa ristiriidat ja ongelmatilanteet.
– Haluan puolustaa suomalaista talonpoikaa. Viihdyn itse omalla työpaikallani erinomaisesti, ja haluan kertoa, kuinka hyvä työpaikka se on. Tunnen, että minua arvostetaan.
– Sanotaan, että maataloustyö ei suomalaisille kelpaa, mutta itse ajattelen usein, kun juotan illan ja yön mittaan 30 vasikkaa, että tästä vielä maksetaan palkkaakin.
– Viihdyin eläinten kanssa, eikä alalla ole uhkaa työttömyydestä. Se on arvo tänä päivänä.
Laurikka kehuu työnantajansa suhtautuvan töiden järjestelyyn hyvin joustavasti. Jousto näkyy muun muassa Laurikan työajoissa: hän tekee pelkästään ilta- ja yövuoroa.
– Työaikani on kello 20.00–2.00. Tämä työaika sai alkunsa omista aikatauluistani, lasten hoidon takia. Aiemmin tilalla oli lypsyasema, jolla lehmät lypsettiin kolme kertaa päivässä. Isäntä ja emäntä lypsivät lehmät aamulla ja päivällä, minä illalla. Mutta en ole halunnut luopua iltavuorosta senkään jälkeen, kun lypsyasema jäi käytöstä pois; siinä on niin paljon etuja. Päivällä on aivan kuin lomalla.
Edistyksellistä eläinten hoitoa
Ennen Kuortilla aloittamistaan Laurikka työskenteli 20 vuotta Ikaalisten kaupungilla maatalouslomittajana.
– Kun kiersin lomittajana eri tiloilla, niiden välillä oli valtavat erot, miten eläimiä pidettiin. Meillä on emännän kanssa hyvin samanlainen tapa pitää karjaa, ja se on itselleni tärkeintä.
Kuortin tilalla on sata lehmää. Lehmiä on kaikista Suomessa kasvatettavista lypsykarjaroduista aina lapinlehmästä ja kyytöstä ayrshireen ja jerseyyn, mutta eniten on holsteinilaisia.
Laurikka kehuu työpaikkansa edistyksellisyyttä. Kuortin lehmät saavat ulkoilla ympäri vuoden, oman vapaan tahtonsa mukaan, ja kaksi lypsyrobottia huolehtii eläinten lypsämisestä.
– Lehmät ovat pihattonavetassa, mutta ne pääsevät myös pihalle kesät talvet, ne saavat itse valita. Eläinten pitääkin päästä aina pihalle, jos ne niin haluavat.
– Emäntä kiertää karjanäyttelyissä ja luennoimassa ulkomaita myötä lypsyrobottien käytöstä, karjan jalostamisesta ja eläinten pidosta.
– Täällä ollaan tarkkoja, miten eläin voi, että sillä on hyvät makuupaikat, ruoat, ulkoilualueet.
– Monasti ajattelen, että ottaisin eläinsuojeluyhdistykseen yhteyttä, jotta se palkitsisi tämän tilan hyvästä eläintenpidosta.
Kanojen seasta hihnan äärelle
Laitilalaisella siipikarjanhoitaja Kristiina Koposella on 14 vuoden kokemus kanojen parissa työskentelystä, mutta nyt hän on uuden edessä. Koponen vaihtoi reilu kuukausi sitten työpaikkaa.
– Suoraan sanottuna tämä on pelottava tilanne, koska olin niin pitkään edellisessä työpaikassani. Olin 14 vuotta töissä Maskun Broilerpalvelussa, ja se oli kuin toinen perhe, sillä menin sinne jo opiskeluaikoina harjoittelemaan. Kun alkoi näyttää siltä, että työt loppuvat, piti etsiä uutta työtä saadakseen leipää pöytään, sillä minulla on yksi lapsi.
Nyt hän työskentelee munituskanalassa, ja työtehtävät ovat hyvin erilaiset kuin Maskun Broilerpalvelussa.
– Olin aiemmin hallissa kanojen ja kukkojen kanssa ja seurasin niiden vointia. Työskentelin silloin suurimmaksi osaksi yksin, mutta nyt olen hihnalla työkaverin kanssa, ja seison suurimman osan työpäivästä. Aiemmassa työssäni ei myöskään ollut sellaista kiirettä kuin nykyisessä.
– Nykyinen työni on munien plokkaamista hihnalta. Erottelen hihnalta pois isot munat, joissa on kaksi keltuaista, samoin kuin liian pienet munat, ja laitan likaiset munat pesuriin.
– Koen vielä pientä pelkoa, osaanko ja onnistuuko kaikki oikein. Huomaan olevani epävarma, kun olin niin pitkään yhdessä ja samassa työpaikassa. Mutta sitten kysyn työkavereilta, ja varmistan, että tein asiat oikein.
Pienestä pitäen kanojen kanssa
Myös Koponen viihtyy työskennellessään siipikarjan parissa.
– Olen valmistunut Tuorlan maatalousoppilaitoksesta ja suorittanut maatalousalan perustutkinnon, ja olen opiskellut siipikarjatauteja sekä koulussa että vapaa-ajalla. Olen ollut niin paljon kanojen kanssa, että on helppo huomata, jos niillä on jokin vinossa.
– Vanhemmillani oli kanoja, ja ehkä siitä juontaa juurensa, että tykkään olla kanojen seurassa, olen pienestä asti tykännyt. Kanat ovat helppoja hoidettavia.
”Täällä näkee muita alan ihmisiä”
Kristiina Koponen ja Iiris Laurikka ovat tyytyväisiä maatalousalojen edunvalvontakoulutuksen antiin.
– Odotin, että näen täällä muita maatalousaloilla työskenteleviä, se on parasta. Sitä kaipaa, kun tekee töitä yksin, Laurikka sanoo.
– Täällä saa tietoa liiton työntekijöiltä ja muilta työntekijöiltä. Sitä varten minäkin olen aikanaan liittynyt liittoon, että on tarvittaessa turva ja tieto. En voisi kuvitellakaan olevani Loimaan liitossa, hän jatkaa.
Koponen osallistui ensimmäisen kerran oman alansa edunvalvontakoulutukseen, vaikka onkin ollut alalla pitkään.
– Kiinnostaisi tietää enemmän koeajasta ja koeajan irtisanomisperusteista, koska olen juuri vaihtanut työpaikkaa ja koeaika on päällä.
Maatalousalojen edunvalvontakoulutus järjestettiin 14–15. maaliskuuta Holiday Inn Turussa Varsinais-Suomessa.